Metsänvuokrauspalvelu tarjoaa metsälle hoitoa ja omistajalle tuloja
Metsä on omaisuusmuoto, joka vaatii säännöllistä huolenpitoa, kuten lähes kaikki muukin omaisuus.
Usein omaisuuden hoito ja seuranta annetaan jonkun ulkopuolisen hoitoon. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiössä taloyhtiön asioita hoitaa isännöitsijä, joka valvoo ja teettää suunniteltuja kiinteistöä ylläpitäviä tai korjaavia toimenpiteitä. Tarkoituksena on säilyttää asunto-osakeyhtiön kunto mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään.
On myös syytä korostaa omaisuuden arvon säilymisen ― tai mieluummin arvon nousun merkitystä. Asia nousee esiin usein vasta, kun omaisuudesta luopuminen on ajankohtaista. Silloin huomataan vuosia sitten tehtyjen laiminlyöntien vaikutus omaisuuden arvoon tai omaisuuden vuosien saatossa antamaan taloudelliseen hyötyyn. Pahimmassa tapauksessa vaikutuksen näkee negatiivisena omaisuuden arvossa ja siitä saadussa hyödyssä.
Metsä on hyvä esimerkki omaisuudesta, joka palkitsee hoitajansa hyvin nopeasti metsän kasvun lisääntymisenä ja metsän arvon kehittymisenä. Hyvä metsän kasvu mahdollistaa siitä kestävästi saatavat taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset hyödyt. Hoidettu metsä tuottaa paremmin puuta, jonka jalostusarvo on korkeampi ja joka mahdollistaa metsänomistajalle korkeamman ja tasaisemman tulon.
Hoidettua ja hoitamatonta metsää voidaan verrata lähtökohdaltaan kahteen täysin samanlaiseen taloyhtiöön. Toista taloyhtiötä hoidetaan ja ylläpidetään tasaisesti vuosien aikana, mutta toisen yhtiön hoito ja ylläpito on unohdettu ja laiminlyöty pitkäksi aikaa. Hoitamattomassa taloyhtiössä tehdään vuosittain ainoastaan välttämättömät työt. Hoidetussa taloyhtiössä puolestaan tehdään vuosittain kiinteistön käytön kannalta välttämättömät työt ja niiden lisäksi kiinteistöä ylläpitäviä pieniä töitä, joilla vaikutetaan asukkaiden viihtyvyyteen.
Vuosien saatossa huonommin hoidettuun asunto-osakeyhtiöön syntyy korjausvelkaa, joka realisoituu viimeistään siinä vaiheessa, kun taloa ei voi enää käyttää asumistarkoitukseen. Tällaisessa taloyhtiössä yksittäinen osakkeenomistaja joutuu asian kanssa kasvotusten, kun hän on luopumassa omistuksestaan. Asunnon ostaja on valmis maksamaan enemmän asunnosta, joka on hyväkuntoinen ja osa hyvin hoidettua taloyhtiötä. Vastaava vertaus voidaan tehdä hoidetun ja hoitamattoman metsän välille.
Metsänomistajalle, joka haluaa huolehtia omaisuudestaan hyvin, on tarjolla uudenlainen vaihtoehto. Tornator tarjoaa yksityisille metsänomistajille metsänvuokrauspalvelua, joka mahdollistaa omistajille samanlaisen metsänhoidon, mitä yhtiö on harjoittanut pitkään omissa metsissään. Vuokrauspalvelun avulla metsästä on mahdollista saada säännöllistä kuukausittaista vuokratuloa samalla, kun metsän omistusoikeus säilyy ennallaan.
Tornatorin metsänvuokrauskokonaisuudessa yhdistyvät hyvän metsänhoidon avulla saavutettu hyvä puunkasvu muutetaan tasaiseksi tuloksi, sosiaaliset ja ekologiset arvot huomioiden. Palvelu on uusi vaihtoehto haettaessa pitkäjänteisesti helppoa ja taloudellisesti kannattavaa hoitotapaa metsäomaisuudelle samalla, kun metsäomaisuuden hyvästä markkina-arvosta pidetään huolta.