Kulokauniainen saapui Ruokolahden kulotuskohteelle

Tornator Oyj:n uudistusala kulotettiin onnistuneesti kesäkuussa Ruokolahdella yhteistyössä Metsäkeskuksen Kulotuskoulu-hankkeen kanssa ja elokuussa paloalueella käynnistettiin kovakuoriaislajistoselvitys. Asiantuntijana kartoituksessa toimi kovakuoriaistutkija MMT Petri Martikainen.

Ensimmäisen kartoituskäynnin tarkoituksena oli käydä läpi hiiltyneitä puunrunkoja sekä kantoja ja tutkia, mitä hyönteislajeja kaarnan alta löytyy. Monet metsiemme kovakuoriaisista ovat riippuvaisia palaneesta puusta ja paahteisesta elinympäristöstä. Kulotuksilla on suotuisat vaikutukset koko paikalliseen eliöyhteisöön, sillä niistä hyötyvät myös monet kasvi- ja lintulajit.

”Lajistokartoitus paljastaa, kuinka hyvin olemme onnistuneet muodostamaan olosuhteet paloista riippuivaisille lajeille. Kartoitustiedon avulla voimme myös kehittää kulotuksen työtapoja sekä viestiä aktiivisten luonnonhoitotoimien vaikutuksista” kertoo Tornatorin ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen.

Kulokauniaisen toukkia löydettiin paloalueelta yllättävän runsaasti. Se aistii metsäpalon pitkien matkojen päästä ja saapuu paloalueelle ensimmäisten lajien joukossa. Kulokauniaisen lisäksi toinen mielenkiintoinen löydös oli viherjalokuoriainen, joka suosii lämpimiä paikkoja ja paloalat ovat sille erinomaisia lisääntymispaikkoja. Muita kartoituspäivän aikana tehtyjä lajihavaintoja olivat mm. havukantojäärä, palokärpänen, soukkahukka, muurahaiskuoriainen ja ranskanräätäli.

”Ensimmäisenä vuonna polton jälkeen on hiukan haasteellista löytää palolajeja, koska siellä on vasta alueelle saapuneet yksilöt. Seuraavana vuonna sieltä voi löytää jo uutta sukupolvea, jotka ovat paljon runsaampia. Kovakuoriaisten kannalta on parasta, jos kulotettavalle alalle jätetään mahdollisimman paljon eri puulajeja pystyyn. Myös tekopökkelöillä saadaan eri aikaan kuollutta puuta kohteelle” Martikainen toteaa.

Lajiston tutkimista kohteella jatketaan ensi keväänä viemällä alueelle kymmenkunta puihin kiinnitettävää ikkunapyydystä. Pyydykset koetaan muutamaan otteeseen kesän aikana ja niihin kertynyt vaatelias lajisto määritetään. Lajien määrittäminen on kartoitusprosessin työllistävin vaihe, mutta se kannattaa tehdä, koska lajistokartoituksia tehdään paloalueilla vähän, vaikka tiedon tarve on suuri. ”Keräämämme tieto päätyy tutkijoiden käyttöön ja voi vaikuttaa aina lajiston uhanalaisarvioon saakka” Myöhänen toteaa.