Puunkorjuu ennallistettavalla suolla on taitolaji
Ennallistettavan Ison Piitsonsuon puunkorjuu viimeisteltiin loppuun kesän aikana Ilomantsissa Tornatorin omistamalla kohteella. Suon ennallaistaminen on osa Tornatorin monimuotoisuusohjelmaa ja se toteutetaan yhteistyössä Hiilipörssi Oy:n ja ELY-keskuksen kanssa.
Puunkorjuu suolla on taitoa vaativa työvaihe. Turvemaan pehmeys, kosteus sekä korjuuta tekevien koneiden paino asettavat suoritettavalle työlle vaikeuskertoimia. ”Piitsonsuon hakkuun onnistuminen on erinomainen esimerkki taidokkaasta työstä ja ammattitaidosta. Jotta kesäkorjuu onnistuu, on monen tekijät oltava kohdallaan”, kertoo korjuun suorittaneen Stora Enson kehityspäällikkö Kimmo Roininen. Onnistuneen korjuun takaavat oikeat menetelmät, kalusto, keli ja kohteen ominaisuudet. Avainasemassa ovat kuitenkin aina korjuun huolellinen suunnittelu sekä taitavat urakoitsijat.
Kevyillä koneilla ja leveillä teloilla
Ennallistettavan suon korjuutyömaalla ei ole sijaa isoille ja painaville metsäkoneille. Ajokoneet on oltava mahdollisimman kevyitä ja niiden alla käytetään erikoisleveitä ja kantavia teloja. Konekuskeilta vaaditaan erityistä tarkkuutta sekä kokemusta ja silmää hakkuun suorittamisessa ennallistamiskohteilla.
Lavoitus suojaa maastoa painaumilta
Turvemaalla korjuuvaihe voi aiheuttaa isoja painaumia maastoon. Painaumat toimivat pahimmillaan ojina, joita nimenomaan ennallistettavalla suolla ei haluta olevan. ”Piitsonsuon korjuulla huolellisella ajourien lavoituksella saatiin maastoon tulevat painaumat minimoitua”, kiittelee Tornatorin luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiö.
Puustoa jätetään aina vähintään 20 runkoa hehtaarille monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Miksi puut poistetaan ennallistettavalta suolta?
Soilla kasvava puusto haihduttaa soilta vettä, minkä takia pelkällä ojien tukkimisella tai patoamisella suoveden pintaa ei saada nousemaan ekosysteemien ennallistumisen edellyttämälle tasolle. Alun perin puuttomilla soilla puusto myös heikentää avoimiin elinympäristöihin sopeutunutta suolajistoa varjostuksella. Ennallistettavilla soilla kuitenkin säästetään mättäillä kasvavat, ennen ojitusta luontaisesti syntyneet suomännyt. Puustoa jätetään aina vähintään 20 runkoa hehtaarille monimuotoisuuden turvaamiseksi.