Paikkatiedon laadun merkitys metsäsuunnittelussa
Moni metsässä liikkuva hyödyntää liikkuessaan erilaisia karttoja. Palstan lähettyville on saatettu hakeutua tieverkkoaineistoa sisältävän kartan avulla. Varsinainen maastossa kulkeminen saattaa puolestaan perustua maastokartalta bongattavissa oleviin polkuihin tai samaiselta kartalta nähtävissä oleviin korkeuskäyriin sekä muihin maastoa kuvaaviin karttamerkintöihin.
Yksinkertaisesti määriteltynä paikkatiedon voidaan ajatella olevan tietoa, jolle on määriteltävissä sijainti tavalla tai toisella.
Edellä mainitussa tapauksessa metsässä liikkuja on tullut hyödyntäneeksi paikkatietoja niiden perinteisessä esitysmuodossa eli karttana. Paikkatieto on kuitenkin paljon muutakin kuin kartta. Yksinkertaisesti määriteltynä paikkatiedon voidaan ajatella olevan tietoa, jolle on määriteltävissä sijainti tavalla tai toisella. Yleisin tapa määritellä sijainti, on kertoa se jossakin koordinaatistossa. Sijaintitiedon lisäksi paikkatieto kertoo sen, mitä kyseinen sijainti pitää sisällään. Tästä tiedosta käytetään yleisesti käsitettä ominaisuustieto.
Millaisia paikkatietoja metsätaloudessa hyödynnetään?
Puuston tilaa kuvaava perinteinen käsite on metsikkökuvio. Metsikkökuvio on mitä suurimmissa määrin myös paikkatietoa; se pyritään yleensä rajaamaan siten, että se edustaa maantieteellisestä näkökulmasta tarkasteluna mahdollisimman homogeenista osaa puustosta. Metsikkökuvion ominaisuustietoja ovat mm. tieto alueella vallitsevasta metsätyypistä, metsän kehitysluokasta ja korjuukelpoisuudesta. Metsikkökuvion puustotiedot esitetään yleensä ns. erillisinä puusto-ositteina siten, että jokainen puulaji muodostaa oman puusto-ositteensa.
Metsikkökuviota voidaan hyödyntää kestävän metsätalouden näkökulmasta mm. erilaisia luontoarvoja turvaavien suojavyöhykkeiden määrittelyssä tai muutoin erityistä huomiota vaativien kohteiden rajaamisessa. Metsikkökuvion avulla voidaan myös jättää jokin haluttu alue kokonaan metsätalouskäytön ulkopuolelle määrittelemällä sille täydellinen toimenpidekielto.
Kestävässä metsätaloudessa hyödynnetään laajasti myös erilaisia julkishallinnon tuottamia ympäristön tilaa kuvaavia paikkatietoja. Sellaisia ovat esimerkiksi Suomen ympäristökeskukselta saatavat tiedot luonnonsuojelulailla (9/2023) suojelluista alueista, Museovirastolta saatavat tiedot muinaismuistolailla (265/1963) suojelluista kiinteistä muinaisjäännöksistä ja Suomen Metsäkeskukselta saatavat tiedot metsälain (1093/1996) 10§:n perusteella suojeltavista kohteista.
Julkisesti saatavilla olevien paikkatietoaineistolähteiden lisäksi käytettävissä on erilaisten sopimusten avulla hankittuja paikkatietoaineistoja. Tällaisia aineistoja ovat mm. uhanalaisiksi luokiteltujen eliölajien sijaintitietoja sisältävä paikkatietoaineisto ja ns. poronhoidon paikkatietoaineistot.
Edellä mainittujen paikkatietoaineistolähteiden lisäksi suunnittelijan on mahdollista tallentaa paikkatietoa maastossa erillistä mobiilisovellusta hyödyntäen. Tällöin puhutaan ns. paikkatietomerkinnästä. Paikkatietomerkinnän avulla kartalle voidaan merkitä esimerkiksi FSC-sertifikaatin edellyttämiä uudistusalojen säästöpuuryhmiä tai vaikkapa riistatiheiköksi soveltuvia alueita.
Tausta-aineistoina käytetään jo edellä mainitun maastokartan lisäksi myös erilaisten kaukokartoitusmenetelmien avulla tuotettuja tausta-aineistoja. Perinteinen metsätaloudessa käytettävä kaukokartoitusmenetelmin tuotettu tausta-aineisto on vääräväri-ilmakuva, jonka avulla voidaan mm. erotella havu- ja lehtipuuvaltaisia alueita toisistaan. Uudempaa perua on ns. kasvillisuuden korkeusmalli, jonka avulla voidaan puolestaan tarkastella mm. puuston pituuden eroavaisuuksia.
Automatisoidut paikkatietoanalyysit luontoarvoja turvaamassa
Paikkatietoja on mahdollista hyödyntää myös muuten kuin visuaalisesti kartalta tarkastelemalla. Tarkasteltaessa paikkatietoja tietojärjestelmäavusteisesti, puhutaan paikkatietoanalyysista. Ja tämä kun tehdään tietojärjestelmässä automaattisesti, puhutaan automatisoidusta paikkatietoanalyysista.
Yksikertaisimmillaan paikkatietoanalyysi tarkoittaa sitä, että halutaan saada tieto siitä, millaisia paikkatietoja tarkastelun kohteena olevassa sijainnissa on, ja millaisia suhteita paikkatietokohteilla on toisiinsa nähden. Tällainen paikkatietoanalyysi on nimeltään päällekkäisyysanalyysi.
Automatisoidun paikkatietoanalyysin avulla on mahdollista tuottaa lisätietoja metsikkökuviolle kolmansien osapuolten paikkatietoaineisoihin perustuen.
Metsätalouden suunnittelun kontekstissa paikkatietoanalyyseja voidaan hyödyntää monissa eri metsäsuunnitteluprosessin vaiheissa. Ensimmäinen hyödyntämispaikka tulee vastaan tilanteessa, jossa suunnittelija ylläpitää tai täydentää metsikkökuvion tietoja. Automatisoidun paikkatietoanalyysin avulla on mahdollista tuottaa lisätietoja metsikkökuviolle kolmansien osapuolten paikkatietoaineisoihin perustuen. Esimerkkinä mainittakoon tilanne, jossa metsikkökuvio sijaitsee pohjavesialueella tai asemakaavoitetulla alueella. Tämä tieto voidaan tuottaa automatisoidusti metsikkökuvion ominaisuustiedoksi käyttäjän muokatessa kuviota.
Toinen merkittävä hyödyntämispaikka liittyy tilanteeseen, jossa kuviolla olevat puut on päätetty myydä puunostajalle ja metsikkökuviosta on muodostettu ns. leimikkokuvio. Myös tällöin toteutetaan sarja erilaisia automatisoituja paikkatietoanalyyseja. Näiden analyysien avulla pyritään varmistamaan se, että leimikko voidaan korjata turvallisesti luontoarvoja vaarantamatta. Leimikon muodostamiseen liittyvässä automatisoidussa paikkatietoanalyysissa tarkastellaan mm. leimikon sijaintia suhteessa sähkölinjoihin ja petolintujen pesiin. Analyysi varmistaa lisäksi sen, että leimikolta korjattavalle puulle on määritelty varastopaikka ja että pääsy leimikolle (ajoura) on asianmukaisesti osoitettu.