Tornatorin kasvu vuonna 2024 vahvaa ja monipuolista
Vuonna 2024 Tornatorin perusliiketoiminta oli vahvaa, ja suotuisassa markkinassa liikevaihto nousi ennätystasolle 213 miljoonaan euroon. Metsähankinnoissa onnistuttiin toivotulla tavalla – yhtiö ylitti 700 000 hehtaarin metsäomaisuusrajan Suomessa. Uutta metsää hankittiin yhteensä lähes 24 000 hehtaarin edestä. Kasvanut metsäomaisuus tarjoaa Tornatorille suotuisat edellytykset jatkaa kaksoissertifioidun, uusiutuvan raaka-aineen toimitusta metsäteollisuudelle.
Toteutimme strategiaamme myös metsien biologisen kasvun kautta. Kiihdytimme metsien kasvua lannoittamalla ja suorittamalla metsänhoitotyöt oikea-aikaisesti. Mahdollistimme uusiutuvan energian tuotantoa maillamme lukuisten tuuli- ja aurinkovoimasopimusten myötä.
Kasvoimme myös henkilöstömäärässä: Tornatorin toiminnan laajentuessa tarvitsemme lisää tekijöitä ja saimme rekrytoitua paljon uutta osaamista taloon. Olemme kasvaneet merkittäväksi haja-asutusalueiden työllistäjäksi, ja yhteisöveron maksajana olemme 25 suurimman joukossa Suomessa.
Tornator Timberland -konserni vuonna 2024
Konserniin kuuluu Suomen emoyhtiö Tornator Oyj:n lisäksi Virossa Tornator Eesti OÜ ja Romaniassa SC Tornator SRL
- Liikevaihto 213 milj. euroa
- Liikevoitto 154,1 milj. euroa
- Tulos 103,2 milj. euroa
- Tase 3,8 mrd. euroa
- Työllistää 188 metsäalan ammattilaista ja
työllistämisvaikutukset noin 1 600 henkilötyövuotta - Verojalanjälki yhteensä 46 miljoonaa euroa
- Metsäomaisuus Suomessa, Virossa ja Romaniassa noin 783 000 hehtaaria
Tornatorin metsäomaisuus Euroopassa 2024
Tornator-konserni omisti vuoden 2024 lopussa Suomessa, Virossa ja Romaniassa metsiä yhteensä noin 783 000 hehtaaria (karttakuvassa tilanne 31.12.2024).

Tornatorin talouden avainluvut 2024




